sunnuntai 28. helmikuuta 2016

Viimeinen viikko alkaa

Taas on menny yksi viikko ihan liian nopeasti. Töissä on ollut edelleen mukavaa ja hommat on alkanu luistamaan jo paljon paremmin. Ollaan opittu jonkin verran Espanjaa, mikä on helpottanu myös työntekoa. Viikko on kulunut shoppaillessa, aurinkoa ottaessa ja rannalla uidessa. Tällä viikolla sää oli aika hyvä koko viikon. Iltaisin ollaan käyty katsomassa karnevaaleja. Lauantaiaamuna lähdimme laivalla käymään mutkan Lanzarotella. Laivamatka kesti vaan noin puoli tuntia. Lanzarotella kiertelimme kauppoja ja turistikojuja ja käytiin syömässä paikallisessa ravintolassa. Lanzarote muistuttaa paikkana todella paljon Fuerteventuraa. 

    Lanzarotelle menossa.






    Lasten karnevaalijuhla.





lauantai 20. helmikuuta 2016

Kuulumisia

Moikka!

Apua! Ollaan oltu täällä jo kohta kolme viikkoa, aika menee ihan liian nopeasti! Sää on ollut hyvä, paitsi tällä viikolla on ollut hieman pilvistä ja satanut vettä. Viikonlopun aikana meidän oli tarkoitus käydä Lanzarotella tai kokeilla surffaamista, mutta huonon sääennusteen vuoksi se jäi odottamaan kenties ensi viikonloppua. Perjantaina täällä alkoi karnevaalit ja ne kestää viikon verran. Kaikki on mennyt edelleenkin hyvin töissä ja vapaa-ajalla, mutta ruisleipää on tosi kova ikävä! Tässä lopuksi vielä muutama kuva tältä viikolta. :)



sunnuntai 14. helmikuuta 2016

Hola amigos!

Ensimmäinen viikko töissä käyty, eikä ole muuta kuin positiivista sanottavaa. 🙌🏻 Työkaverit on ottanu meidät vastaan todella lämpimästi, vaikka he eivät puhu englantia juuri ollenkaan. Onneksi on Google kääntäjä olemassa! Töissä ollaan myyty prepaid-liittymiä, tehty inventaariota ja toimittu tulkkina.

Ollaan tutustuttu kaupunkiin, shoppailtu, oltu rannalla, nautittu lämmöstä ja tutustuttu paikallisiin ihmisiin.

Tänään saimme tietää, että ensi viikon maanantaina meidän täytyy muuttaa pois nykyisestä asunnosta, minkä vuoksi viikko alkoi hieman haikeilla fiiliksillä. Meillä on tässä kämpässä niin hyvä porukka, että harmittaa lähteä pois. 😪 Mutta onneksi emme muuta kovin kauas niin voimme silti hengailla melkein päivittäin 🤗 

torstai 4. helmikuuta 2016

Täällä ollaan vihdoin ja viimein

Hola! 

Matkamme Fuerteventuraan ei alkanutkaan niin sujuvasti. Menimme maanantai aamuna Kajaanin lentokentälle ja juuri kun pääsimme koneeseen istumaan, meille kerrottiin, että lento joudutaan perumaan koneessa olevan vian takia.. Myöhästyimme siis jatkolennolta Helsingistä Fuerteventuraan. Lähdettiin heti seuraavalla koneella Helsinkiin ja Finnair kustansi meille hotellihuoneen ja seuraavana päivänä lennettiin Dublinin kautta määränpäähän. 

Loppujen lopuksi kaikki on mennyt hyvin! Ollaan tosi tyytyväisiä meidän majoitukseen ja ollaan tutustuttu kämppäkavereihin. Eilen käytiin tutustumassa työpaikkaan ja sekin vaikutti oikein mukavalta paikalta. Huomenna on ensimmäinen työpäivä ja odotamme sitä innolla! 
Tässä muutama kuva Corralejosta :-)